Löysin täältä Kukikkaat kuosit -blogista helpon ohjeen pipolle. Tästä piti tulla pipo minulle, mutta koska en jaksanut mitata kankaita vaan leikkailin vaan (aina huono idea... :) niin tästä tuli ehkä noin parivuotiaalle sopiva. Saa mennä kaappiin odottamaan pienokaisen kasvamista tahi lähtee lahjaksi jollekin ennen sitä.
Kangas oli jämäpala Marimekon tehtaanmyymälästä (?) Herttoniemestä.
Jos unohdamme totaalisen väärän koon, niin olen kuitenkin varsin ylpeä tästä tekeleestä. Sain raidat aika hyvin kohdilleen, vuorikankaan nätisti paikalleen ja muutenkin aikaiseksi näppärän pipon vain muutaman minuutin huristelulla. Ensi kerralla yritän mitata pääni ensin :D
torstai 29. joulukuuta 2011
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Ensimmäiset villasukat
Harjoittelin aattona ensimmäistä kertaa villasukan kantapään tekemistä. Äitini avustuksella syntyivät nämä vaaleanpunaiset villasukat pienokaisellemme.
Kirjoitan tähän itsellenikin muistiin näiden sukkien mitat.
4*7 silmukkaa = 28
Kantapää: Kahta puikkoa edes takaisin.
Oikea: nosta, kudo, nosta, kudo etc
Nurja: nosta, kudo nurin kaikki loput
Näin vuorotellen kunnes kantapää on tarpeeksi pitkä.
Jaa kahden puikon silmukat 3 osaan. (5+4+5)
Oikea: 5+3 nosta, kudo -systeemillä, kaksi yhteen (jää 4)
Nurin: 3 nurin, kaksi yhteen (jää 4)
Oikea: 3 nosta, kudo, nosta, 2 yhteen (jää 3)
jatka kunnes 4 keskimmäistä jäljellä. Sitten kudo 4 ja jatka kierrosta nostamalla kantapään sivusta silmukat (tässä tapauksessa 7)
Seuraavilla kierroksilla kavenna sivujen yläpäässä kunnes puikoilla taas 4*7
Oikein kunnes sukka on tarpeeksi pitkä, kavenna joka puikon lopussa kaksi yhteen.

torstai 22. joulukuuta 2011
torstai 15. joulukuuta 2011
Ommeltu pussukka
Halusin testata pussukan tekemistä ja samalla harjoitella vetoketjun ompelemista, viime kerrasta kun on jo aika pitkä aika.
Ompelin pussukkaan myös vuoren, mutta en tietenkään osannut tehdä ns. oikein päin, eli että saumat olisivat kankaiden välissä kuten pitäisi. Aika kiva tästä kuitenkin tuli, ja tulee varmasti käyttöön.
Seuraavalla kerralla sitten kohdistan kuvion ja osaan ehkä ajatella paremmin tuon vuorikankaan laittamisen :D
Reunoilla menee siis virkattu lanka jatkuen hihnaksi. Hihnaa tukemassa valkoinen silkkinauha, joka on pujoiteltu virkatun langan sekaan.

Baskeri vauvalle
Kirjaston kirjasta löytyi todella helppo baskerin ohje. Muutamalla lisäyksellä ja kavennuksella valmistuu nopeasti (illassa) tällainen ihanuus. Kuva ei tee oikeutta tuolle ihanalle karkkilangalle :)
tiistai 6. joulukuuta 2011
maanantai 5. joulukuuta 2011
Lapaset talven varalle
Näitä tarvitaan tänä talvena, joten iltapuhteena viimeistelin nämä tumput vauvalle.
Alkusilmukoita 20.
Kavennukset menivät ihan eri tavalla, koska olin tehnyt ensimmäisen lapasen jo aikaisemmin enkä muistanut mitä olin tehnyt. Kyllä nämä varmaan vauvalle kelpaavat :)
Alkusilmukoita 20.
Kavennukset menivät ihan eri tavalla, koska olin tehnyt ensimmäisen lapasen jo aikaisemmin enkä muistanut mitä olin tehnyt. Kyllä nämä varmaan vauvalle kelpaavat :)
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Säärystimet vauvalle
Törmäsin kirjastosta lainatusta kirjasta tällaiseen säärystinmalliin. Nämä ovat oikeastaan aika monikäyttöiset, ja nämä voidaan vetää siis tavallaan sukaksi jalkateränkin päälle lämmikkeeksi.
Ovat tehdyt samasta langasta kuin aikaisemmin esittelemäni lapaset :)
Ovat tehdyt samasta langasta kuin aikaisemmin esittelemäni lapaset :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)